keskiviikko 5. helmikuuta 2014

''Voiko ihanammin päivän enään alkaa...''

Puhkun energiaa! Uh, en malta odottaa, että pääsen taas salille ja treenaamaan. Aivan huikea inspiraatio, mutta täytyy odottaa ensin jälkitarkastusta. Toki voisin mennä hissukseen treenailemaan jo, mutta salikorttini on jokatapauksessa ollut raskauteni vuoksi katkolla ja jatkuu vasta maaliskuussa. Siihen asti tyydyn vain näihin koiran kanssa tehtyihin lenkkeihin, tulipas tuossa muuten viikon sisään tehtyä muutamakin väh. 8 km lenkki. Huikeeta! Laitetaan fiilistelyn merkeissä muutama kuva viimeaikaisilta lenkeiltä :)



Kuva; Irina Kautto

Sain muuten tänä aamuna yhtäkkiä päähäni, että nyt tekee mieli kaurapuuroa! Söin kaurapuuroa viimeksi raskauden puolessa välissä kun siitä tuli yhtäkkiä yksi mieliteoistani. Söin sitä niin paljon silloin, että ei kyllä hetkeen tehnyt mieli. Ennenkuin tänä aamuna. Valmistin puuron ja heitin joukkoon pakkasesta viime syksynä itse tekemääni omenahilloa ja maustoin kanelilla sekä stevialla. Ai että oli hyvää! ♥ Kylkeen keitin kahvia ja aamufiilistelin seuraavaa kappaletta;


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti